Beauceron

Beauceron on hieno rotu, ei sen vaikeampi mielestäni, kun muutkaan ns. palveluskoirarodut ja se on helpoimmin muokattavissa, kuin pelkästään vartioivat rodut. Sitä on käytetty vartiointiin, paimennukseen ja metsästykseen eli se on varsin monipuolinen ja siitä on moneksi, kunhan se sopiva yksilö osuu kohdalle.

Mielestäni se sopii ihmiselle, joka omaa hyvän itseluottamuksen ja maalaisjärkeä, eikä halua koiraa pelkän itsetunnon pönkittämiseksi vaan kaveriksi harrastuksiin ja elämään. Sitä ei tarvitse potkia, eikä hakkaa, se kyllä kuuntelee, jos suhde puhujaan on kunnossa, rakkautta ja rajoja, ilman ei tule hyvää kaveria.

Koulutus on helppoa, kunhan koiran intoa ei tapa liian kovilla vaatimuksilla tasoon nähden. Koulutus pitää olla pääasiassa hauskaa leikkiä ja vaatimuksia voi nostaa edistyksen myötä, pienistä paloista, isoon kokonaisuuteen. Minusta ihmisten pitäisi muistaa aina, että koira tekee sen mitä sille on opetettu tai sallittu.
Urokset sopivat minun käteen parhaiten, liekö minun sitten helpompi lukea niitä ja ne ovat minun suhteen herkempiä...tiedä häntä :)



Kasvatuksessa käytän terveitä, tutkittuja koiria, joilla on luonteet kunnossa, arkoja tai heikoilla hermoilla varustettuja en käytä. Koiralla pitää olla jotakin sellaista annettavaa, että minä sen jälkeläisen haluan. Koska itse tykkään harrastaa PK-puolella, niin koiralla pitää olla halua ja kykyä näihin hommiin. Pidän rodunomaista ulkonäköä arvossa, enkä suosi liian kevyitä tai liian massiivisia yksilöitä, koiran pitää kyetä liikkumaan ja toimimaan.

Kasvatit KoiraNetistä

F-pentue 2.4.2010
1 narttu ja 7 urosta.
VALDONE DES BERGERS DE LA VALLEE + ONKS TOI UTELIAS

F-pentueen tein pannusriskistä huolimatta ja omistaja näytti vihreää valoa.  Nuga eli Utelias oli jo liki seitsemän vuotias, silmät edelleenkin puhtaat, eikä isän puolella tätä riskiä ole, eikä A-pentueessa näkynyt merkkejä pannuksesta ja en halunnut kadottaa tätä linjaa, koska siinä on niin paljon hyvää. Nyt on kasvamassa seitsemän veljestä ja prinsessa, hienoja koiria ja kaiken lisäksi toimivia, osa toimii ehkä liikaakin :) Edelleenkin ne kantaa vanhempiensa riskejä mutta niistä päästään kyllä eroon pikkuhiljaa, tutkimalla, ei hutkimalla, eikös kasvatuksessa ole tarkoitus mennä kokoajan eteenpäin, parantaen, ei pahentaen, eikä vaan lisätä määrää? 

E-pentue 6.3.2009
5 narttua ja 6 urosta.
CASANOVA DU ROYAUME DES FEUX NOIRS + CAROT DU MONT DES CROISETTES

E-pentue olikin sit epäonnen pentue, koska tuontiemä sairastui pentujen jälkeen SLE:n. Pennut ovat nyt liki kolmen vanhoja ja edelleenkin terveitä, osa nartuista on steriloitu, koska hormonien arvellaan olevan osasyynä tuon SLE:n puhkeamiseen. Toivottavasti pennut saavat elää mahdollisimman pitkän ja terveen elämän. Tätä SLE:tä ei oteta kovinkaan tosissaan, vaan samoja koiria, jotka vaikutti Carotin takana käytetään surutta edelleenkin, samaten sisaria. SLE on kivulias ja kuolemaan johtava sairaus.

A-pentue 29.5.2005
6 narttua ja 4 urosta.
PUNASUKAN RUSKA + ONKS TOI UTELIAS

Tässäkin pentueessa on hienoja koiria. Näitä en käyttänyt jatkoon, koska sijoitusnartulla löytyi kaihi. Koirat ovat edelleenkin suht terveitä ja ne täyttävät nyt seitsemän vuotta ja ovat omistajiensa ilona. 

U-pentue 3.3.2003
4 narttua ja 6 urosta.
NOUBA du PLA de la JASSE + PUNASUKAN PUNAPAULA

U-pentueessa minulla oli tuontisperma mutta ei narttua, koska oma ostonarttuni osoittautui sairaaksi (vaskuliitti). Sain vuokralle  oikein miellyttävän nartun, mikä sopeutui heti meille ja tyytyväisenä hoiti pentujaan. Pentueessa oli ja on edelleenkin upea luonteisia koiria. Muutamalla on ilmennyt kasvuhäiriö ja osalla on vanhuuden mukana tuomia kulumia, onhan koirat jo yhdeksän vuotiaita. Pannus on tämän pentueen kirous, joka ilmaantui noin neljän vuoden ikäisenä,  yhtään lääkärintodistusta en ole saanut mutta olen uskonut sen olemassa olon kuitenkin. Olenko katunut tätä pentuetta? En, koska koirat ovat upeita ja tuottaneen niin paljon iloa omistajilleen ja myös minulle. Edelleenkin saan elää Uskon eli Heikin kanssa ja joka päivä se saa minut hyvälle tuulelle. Pentue on muutenkin ollut suht tervettä sakkia muutamaa yksilöä lukuun ottamatta ja osa näistäkin  menee jo vanhuuden piikkiin.


Pentuja hoidetaan meillä suurella rakkaudella ja ne saavat kokemuksia autoilusta, toisista koirista, normaali elämästä jne.
ennen luovutusta. Ne käyvät myöskin lääkärillä tarkastuksessa ja rekisteröidään kenneliittoon. Pentuja ei myydä pihanperälle narun jatkeeksi vaan perheenjäseneksi, harrastuksiin ja lenkille kaveriksi. Koulutus ja kasvatus tukea saa aina ja mielummin kysymyksiä jo siinä vaiheessa, kun joku asia askarruttaa, koska ongelmat on helpompi ratkoa, ku ne vielä on orastavia.