Blogit 2010-2011

Oivan koulukuvia tältä sunnuntailta eli Oiva ja Oivan luokkakaverit :)

Ja linkki ryhmätreenikuviin eli käytii porukalla ottamassa hiukka tottista Luukissa

Pistetäänpäs pikkasen kuulumisia tänne!

Kesä on mennyt hienosti, Visulahdessa ja Serenassa käytiin nuorison kanssa ja kellä oli hauskinta, no minulla! Serenan paras juttu on ehdottomasti Half pipe!

Harmi, ettei kuvia kukaan keren ottaa, no Visulahdesta on muutama räpsy.

Nähtii Elvis!

JA Beatles!

Kyllä meil oli lystiä!

Ja pojilla oli ihan omat vesipuistoleikit! Oiva ei ihan ymmärtän, ei ainakaan ennen Heikin ilmoitusta, ettei selkään enää ole asiaa, isot pojat ui ihan ite :)

Heikki kuusi kertaa :)

Mustikoita on pakkasessa nyt 40 litraa, enempää ei voi kerät, et muutkin herkut mahtuu

Tässä Mikan ottamassa kuvassa on jotain herkkää.

Treenattu on uimisten ja hauskanpidon lomassa, OIva on jo varsin näppärä otus :)

Muutama video, ku ollaa aloitettu myös esineruututreeni

Oiva on tehnyt vasta muutaman ruudun mutta hyvin alkaa ymmärtää mistä on kyse, eka esine, toinen esine ja kolmas esine ja täytyyhän Heikinkin saada etsiä!

Muutama Oiva

Viva on löytänyt paikkansa maailmassa ja on hyvin tyytyväinen ja onnellinen eli Viva on vaihtanut kotia.

Tyytyväinen tyttö :)

Ja yhden kukan vaan laitan, yhden vaan ja se olkoon pioni :)

Heikki kävi Kotkan Ruusu näyttelyssä sunnuntaina, Oivankin piti osallistua mutta, koska se kävi lääkärissä ja sai hiukka troppia, se ei sit osallistun :( Tosi harmi, koska meillä oli ihana tuomari muutos tapahtunut ja Rainer Vuorinen arvosteli beussit. Harvoin näitä arvosteluja kirjoittelen mutta nyt on laitettava, koska ajoittan minusta tuntuu, että onko minun lihas ja läski käsitys jotenkin vääristynyt, koska en ymmärrä miksi koirasta tehdään ylipainoinen.

Heikin arvostelu vai pitäiskö sanoa Papan arvostelu :) nii, siis Vuorinen kutsui Heikkiä papaksi :)

Erittäin hyvässä lihaskunnossa, erinomaiset mittasuhteet. Hyvä päänmuoto. Kiinteä hyvä ylälinja. Erinomaiset kulmaukset. Moitteettomat liikkeet ja puhdas ravi, hyvät värimerkin. ROP ja CACIB. Ja muutama kuvakin tuli räpsästyä "papparasta" :)

 

Ane pääs tänään minun matkaan ja samalla uimaan! Ane nauttii uimisesta ja minä pelkään, et ui liian kauas tai joku ajaa sen yli.

Onneksi korvat toimii :)

Onnellinen koira :)

Taitaa tulla jokunen kirsikka tänä vuonna!

 

Eli muutama kuva Vivasta :)

Kiirettä pitää mut jotain silti ehtii kirjoittamaan tänne :) 

Viikonloppuna oli erkkari, jossa lauantaina kävi Oiva, Figo ja Fanton mukeloista. Hiukka oli vallatonta meno ja tuloksena H:ta ja EH. Oivalla esimerkiksi liian iloinen häntä ja olihan tuo liian vähän syönytkin.....

Heikki oli ihan Erinomainen vetsku mutta minä en enää jaksanut jäädä paikalle, vaan suuntasimme kotia päin.

Nuga ja Luna oli ERI.n arvoisia ja Luna jopa PN2 eli miellytti tuomaria reilusti.
Sunnuntaina jalostustarkastuksessa oli vain Nuga EXC PN4 9,9,9, Luna EXC 8,6,8, ja Wilmaelviira TB 9,6,6
Nuga palkittiin vielä parhaana käyttökoirana!

Muutama kuva toiselta torpalta, kun siellä pukkaa narsissit kukkii komeasti

ja menkäähän metsään hakemaan eväitä :) Tämän vuoden sadon laitan keittämisen jälkeen pakkaseen, kun tuo kuivuri tekee näistä liian korppuja minusta.

Pistetääs viel pari kuvaa: Niin se kirmaa, ku nuoret jannut konsanaan!

On se rakas :)

Oiva

Kovasti on sitä elämää, joten netin käyttö on ollut aika vähällä. 

Oivan tottis on hyvässä jamassa, ainoa ongelma on hampaiden tolkuton käyttö :)

Muutama kuva pojista metsässä

Oiva vähä kurvailee :)

3.3. U-pentue täyttää kahdeksan vuotta. Hieno luonteinen pentue, jonka ongelmaksi muodostui silmät, ilmeisesti useammalla 

on vanhemmiten ilmennyt pannus. Tarkempaa tietoa ei ole...no ehkä tämä on sitä rodun hyväksi toimintaa....

Anemona täytti tänään kuusi vuotta, tarjolla oli broiskunsiipiä ja kasa sydämiä, sai poijaatkin osansa.

 

Poijaat vanhan luun kimpussa

Otin sitten videolle pikkupätkän Oivan harjoitusta. Vielä tahtosi heitellä kalikkaa ja tappaa sitä mutta kyl se siitä, ku maltetaan :)

Liukasta oli, joten otettiin ihan vaan varovasti.

Tänään oli sit vuoden eka "koulupäivä" Oiva osaa jo hoidella kalikkaa hienosti, liikkeetkin sujuu ja mamman pureminen.........seuraamista ja siirtymisiä harjoiteltiin ja läksynä ohjaajan pitää lopettaa käsillä huitominen :) Oivalla on selvästi murkku vai pitäiskö sanoa et mul...ikä, ku aivot on vissiin tippun palleroihin!

Hienosti meni Oivalla eka uusi vuosi, ei pelän hurjaa pauketta, eikä valo taivaalla. Hiukka vaan ihmetteli vinkuja mut normi tapaansa intoontui vaan riehumaan pihalla :)

Hyvin meni joulu, koirat sai vaikka mitä herkkuja ja kellään ei mennyt vatsa sekasin.

Kuvassa kaikki odottaa poroa......syötäväksi :)

Ja tilanne isossa altaassa. Ahvenet on kuten ja poikaset on siirretty nyt tuohon eteen, joten sain siitä "kasasta" kuvia tänään. 

Toivottavasti nyt jokunen saa kasvaa isoksi!

Tänään taas Oiva kävi koulussa ja uutena juttuna tuli sivulla siirtyminen eli ku mamma siirtyy suoraan oikealla, Oiva siirtyy myös ja pitää paikkansa. Pari kertaa meni uusi juttu ihan vahingossa oikein ja sit kävi pikku-ukon aivot raksuttaa, näki oikein, ku Oiva mietti ja mietti, et miten tää pitää tehdä oikein! Hyvin osas käyttää peppuaan ja keskittyminen oli taas hienoa. Patukkakin oli jo suun kokoinen ja tällä kertaa ei mamman veri lentänyt! Noutokalikka pysyy jo hienosti suussa ja Oiva osaa jo siirtyä eteen sen kanssa, nälväämättä. Ihana miehen alku :)

Lunta tulee ja tulet on takassa eli elämä on oikein mukavaa :)

Oivan kanssa otettu tottista vähän joka paikassa ja kivasti toimii pikku-ukko. Heikkiä palvotaan edelleenkin, pussataan ja nuhjataan ihan riesaksi asti mut Heikki antaa pienen tykätä rauhassa...taitaa itekin tykätä tost Oivasta :) Ihania poikia!

Unohtun taas tää päivittäminen tänne :)

Viikonloppuna tuli laitettua 150 kukkasipulia viel maahan, jotka ostin Eurobulbista

Eli keväällä sais luvan nousta ja kukoistaa:
small flowering alliums Moly
Botanical Tulip Saxatilis 
Botanical Tulip Praestans
Botanical Tulip Tarda
Botanical Tulip praestans moondance
narcissus W.P.Milner
narcissus Ice King
narcissus Cassata
narcissus Carlton
narcissus Jonquilla Tripartite
narcissus Geranium
narcissus Ice Follies
narcissus Precocious
narcissus Sir Winston Churchill
narcissus yellow cheerfulness

Oivan koulu sujui taas hyvin, tosin teini-iän häsellystä oli kyl nähtävissä. Saalispalkkauksessa kävi pikku källi ja Oiva tähtäs hiukka vikaan, joten nyt mulla on oikean käden kämmenselässä komia mustelma ja reikä :)) Ei kannata palkata liian pienellä patukalla isoa koiraa! No kyl se muutaman kerran tähtäs ihan puhtaasti ranteeseen, joten siinäkin on nähtävissä pikku jälkiä.  Samat kuviot treenissä, ku ennenkin, istu, seiso, maahan, hyppy, perusasentoon siirtyminen ja siinä pysyminen ja luoksepäästävyys. Uutena tuli kalikan pitämiset, tosin Oiva on sitä tehnyt jo kotona, isolla kalikalla, kotona ollaan myös harjoiteltu paikallaan makuuta ja hampaiden katsomista. Hyvältä vaikuttaa pikkuäijän meno ja Heikki on edelleenkin se idolli, jota pusutelllaan mennen tullen ja nukutaan mielellään ihan liki :)

Oivan paino on 30 kiloo.

Muutama kuva metsälenkeiltä. 

Poijaat :) Heikillä massiivinen karvanlähtö, pistää tänä vuonna koko pohjavillan uusiksi näemmä. 

Voi johtua tosin siitäkin, et on syönyt Oivan aikana melkolailla nappulaa, no kohta pääsee taas lihapatojen ääreen!

Se ei siis ole edelleenkään lihava mut karvanen se on :)

Siel meni sit hirvi, Heikki opettaa Oivaa.

Katsokaa nyt tätä sulavaa liitoa :))

Istu, seis ja maahan alkaa olla jo jossakin mallissa ja uutena juttuna on esteen ylitys. No pikku-ukko tapittaa niin kiinteesti silmiin, et päinhän se menee, ellen muista kertoa, et este on edessä :) Kalikan pitämistä ja nostamista maasta on otettu myös ja luoksetulon oikeaa paikkaa, josko sais sen olee törmäämättä..... Oivaa on kiva treenata, ottaa hyvin tosissaan nää meidän hommat ja keskittyy hyvin, ei anna periksi, vaikka en heti olekkaan tyytyväinen, yrittää sitkeesti uudestaan ja uudestaan, liekö suunnattomalla ahneudella tekemistä asian kanssa :)

Ja se kiertäminen perusasentoon tulossa.............joo, se osaa nyt niin hyvin heittää itsensä perusasentoon, et kait minä annan periksi ja opetan tämän yksilön pepunheittäjäksi ja tavanlenkeillä otan käyttöön käsimerkit tai jotain.

Mut ei anneta haitata :) Oiva on nyt päässyt harjoittelee jo juoksemista, eilen mentii Anen kanssa ja tänään Heikin. Hyvin pysyy pikku-ukko reunassa jo, koirien kohtaamiset menee ok, samaten ohitukset. Tavalliset treenit jatkuu normitapaan mutta muutin mieltäni sivulle tulon suhteen. Oivastahan oli tuossa "ei kiertävä" ja se olikin jo nopea heittämään sitä persustaan mutta käytännön elämässä se ei ole hyvä tapa. Koko muu laima siirtyy takaa kiertämällä puolelta toiselle ja Oiva sit säätää edessä.........ei hyvä ja ei varsinkaan sujuvaa toimintaa tuolla lenkillä ...juosten kompastun joko koiraan tai hihnaan.

Tottiksen osalta Oiva jatkaa vanhoja juttuja ja uutena on mukana nyt oikea paikka luoksetulossa ja myös noutoa on aloiteltu. Jäljelle on ehditty kerran viikossa, sieltä ei mitään huomauttamista.

 

16.10 Mikon sisko meni naimisiin, joten onnea vielä kerran!

Listataan nyt tähän tän syksyn istutukset, ettei vaan pääs unohtuu kevääksi.

Omenat Samo ja Pirja, kaksi kirsikkaluumua, keltainen ja punainen, härkätienherkku eli marjatuomipihlaja. Kuusi pensasmustikkaa, rhodoja Cunningham's White, Junifeuer ja se tavallinen Grandiflorum, Pilvikirsikka, Purppuratuomi, sinikuusi, yksi oma luumu kaivettu pihasta, sekä hurdalruusu, eihän niitä sovi jättää! Mitäs vielä...Poppiusruusu, kolme HC Anderseinia, muutama kymmentä pioneja...pitää kaivaa nimet talteen...päivänliljoja, joista suurinosa omia kasvatuksia. Kaunotar mansikoita parikymmentä.....ihan varmasti unohdin jotain, joten lisään myöhemmin loput.

Oiva tarvii tyynyn nukkumiseen :)

Kuvat on napsattu pitkin viikkoa.

Osaa se nätistikin seisoa, häntä alhaalla :) Odottaa Heikkiä "vessasta".

Ja sit joku öttiäinen meni ja puri pipulin viereen!

korvakoira :)

Joko riittää?

Sivulle siirtymistä, eteen tulemista ja silmiin katsomista on harjoiteltu nyt naksun kanssa.

Tänään alkoi sitten penturyhmä myös Oivalle. Harjoiteltiin kontaktia ja sivulle tuloa, jonka Oiva tekee nyt sit etukautta, ei kiertäen.

Luokkakuvakin saatiin, tosin muutama haukku kuvasta vielä puuttuu.

Oivan perjantain aamun "ruokailu" :)

Ja torpalla jatkuu savotta, joten kiirettä taas pitää.

Oiva ei tiedä mihin jemmaisi puruluita :)

Nyt on pihalta kaadettu hiukka puita, josko sais grilli paikan tekastua vielä tän syksyn aikana.

 

Oiva on käynyt "koulussa", maanantain käytiin KPH:n kentällä ja tiistaina KKS:n eli kovasti on pienellä puuhaa, jäljellekin ehdittiiin tänään.

Jadaa ei enään ole eli tyttö pääs paremmille paikoille, pitkään jatkuneiden kipujen vuoksi. Kivuille ei löytynyt syytä aistissa, eikä toistaiseksi kokeista.....avauksessa on, jos vaikka jotain vielä selviäis. Epäilyksessä SLE, Lymentauti tai Leismania, kaikkien oireet sopii. Turhan lyhyt oli tyttelin elämä :( Nyt sopii vaan toivoa, ettei jälkeläisiin ilmaannu mitään ja saavat elää terveinä pitkään.

Mentii sit koirakouluun tänään....ja koska tää oma terveys ei ole sallin kaikkea aiemmin niin on tää Oivan sosiaalistaminen jäänyt tekemättä hyvin pitkälti...ja sen kyllä huomasi, Oiva oli aivan järkyttynyt, kun huomas, et maailmassa on kaikennäköisiä ja kokoisia koiria :)

Ensin se halus huutaa kaikille, jotka kehtas huutaa sille ja sit se halun haistaa ja kenties maistaa kaikkii eli jouduin pitää kunnolla kiinni ja tekee kaikki temput, et sain sen aisoihin. Äkkiää se kuitenkin oivalsi, ettei mamman käsistä niin vaan lähdetä, eikä räyhätä, joten alkoin korvatkin löytymään ja lopunperin Oiva jopa makoili vaikka seläntakana räyhättiin ja haettiin kahakkaa eli varsin hyvä keikka meille :) Oiva toimi moitteettomasti eli osas istumiset, makuut ja jopa koirien lomassa pujottelu sujui hienosti lihapullan avustuksella, joten pääsin kehumaan monasti. Lopussa otettiin luoksetulo harjoitus, jossa avustaja pitää koiraa ja omistaja juoksee karkuun... Oiva tykästyi tyttöihin, niin, että minun karkuu juoksua ei edes huomannut ja kun lopulta huomas, juos minut kiinni ja tarras hihaan, ku eihän mulla mitää patukkaa siihen ollu varattu. 

Nyt on pieni väsynny  ja märkä eli sadekin tuli siihen kaiken kukkuraksi mut kivaa oli ja ensi viikolla uusiksi!

Nyt on pumppu ehjätty joten ensitöiksi piti kaivaa Hemuli naftaliinista ja kokeilla mitä se vielä osaa....

Tottis vaatii hienosäätöä, joskaan hauskuus ei puutu ja esineruutua ei varmaankaan tarvi treenata ollenkaan....pääsisköhän sitä viel kisamaan!

Oiva sai ekan esineruututreenin eli sille hiukka jemmattiin hanskaa ja pikkuäijä sai hakea ja pikkasen jopa etsiä.

Oiva sai aamulla taas annoksensa jäljen päältä ja nurmi oli ihan klani, joten jouduin jemmaamaan hiukka makupaloja mut hyvin Oiva ne kaiveli :) Sit olikin tytyjen vuoro ja pääsivät metsään juoksemaan tunniksi. Päivällä nähtiin Arvi, Ella ja Mide ja otettiin hiukka tottista, minulla vain Viva matkassa. Ella on jo aika hyvässä "kuosissa", Viva oli ihan ok. Ella ja Arvi teki myös jäljet, harmiksi Ellan jäljellä oli keltiäisiä mutta tyty vaan meni ja räki ajoittain :)

Illalla Oiva sai taas harjoitella esineilmaisua, josko se joku päivä hokais mennä vaikka maahan jäljellä. Muuta äksöniä ei Oiva sitten tänään ole saanut ja se kyllä näkyy ja kuuluu....

Aamupäivällä tuli Fonda kamujensa kanssa treena ja mukulat sai alkajaisiksi tehdä jäljet. Hyvin muksut edistyy. 

Heikki sai näyttää Adelle ja Riitalle vähä jananmallia, mietin, että muistaako se koko juttua mut sinne uppos, ku ammus, nappas jäljen, tarkasti ja lähti etenee eli vauhtia oli aavistuksen liikaa mut homma toimi siitä huolimatta :). Kepillä sai palkan ja silloin joku musta salama tuli meitä kohti! Oiva oli hypännyt auton ikkunasta ulos ja rangen ikkunat ei ihan matalalla ole! Jatkossa pidän ikkunat niin pienellä, ettei pikku äijä saa päätänsä väliin. Adelle sitten useampi janaharjoitus ja luonnonkepit kuvioihin.

Muksut sai leikkituokionsa ja sit päästiin jo rantsuun. Kerran Fonda ui vahingossa eli ei vielä lähten ihan mukaan mut seuraavalla kerralla jo varmaan lähtee. 

Uimisen jälkeen oli jo taas mukavampi treenata ja Fonda sai hakea minut metsästä ilmavainulla ja hienosti pikkulikka osas jo homman. Oiva kokeili myös ja hyvin löysi ilmavainulla Riitan metsästä, tosin ei heti hoikan, et ihmiset voi olla kuustenkin alla :)

Hyvä treenipäivä oli, Riitalle kiitos, kun jaksoit ajaa  "mummolaan" :)

Muutama kuva picasassa

Reilusti yli toista kymmentä kasvin alkua on sit kaivettu pihasta, pääasiassa kurjenpolvia, päivänliljoja pitää kaivaa vielä jokunen...

Muutama kuva ihan talven varalta :)

että osaakin olla kaunis!

Ja ne "taimet", kohta ne siitä piristyy ja ovat valmiita uuteen kotiin :)

Tämä ihanainen pikkutaimi ei tahton ymmärtää, et miksi ihmeessä ne makkarat laitetaan johonkin ihme grilliin??

Ja puutarhalla oli neljä perennaa kympillä............no olihan niitä sit ihan pakko ostaa "muutama" :)

Nipan ja Mikon kaivama kukkapenkki näyttää tänään tältä :)

Kuinkahan sitä jaksaa taas pitkän talven ilman näitä kukkia...

Illan pimetessä rihmapoika otti ja kuoli :( Ei ollut turvonnut tai muutenkaan sairaan näköinen mut teki pari hurjaa kierrosta, pamautti itsensä pari kertaa akvan kanteen ja hetken päästä kieriskeli pohjassa ja jäi siihen. Nyt on rihma tytöt ilman poikaa :(

taitaa touhuta jotain...saas nähdä alkaako ne kutemaan, rusokirjoahvenet teki jo kuopan ja vahti on kova.

Perjantaina Viva sai tottistuokion ja se jopa toimi! Oivalle se oli vapaapäivä mutta tänä aamuna piti jo päästä talsii ja kehitystä on viikossa tapahtunut, kyl se siitä lähtee, ku vähä säätää :)

Video

sai Oiva jo jäljen, ilman aamiaista joutui pieni uurastaa :) No paalulla siisti odotus ja nyt oli askeleet normaalit, koska Oiva jätti osan käymättä läpi eilenä, kun oli liian harallaan olevat askeleet. Lopussa palkkasin aamupalalla ja nyt saa poika parin päivän tauon...

Pikkasen sai Oiva seuraamistreeniä ja palloleikkiä myös. Vivalle makuuta ja pari liikettä, josko huomenna sit olis sen vuoro...eli mun pitää varmaan ostaa sit tupakkaa...

Eli Oivalle taas jälki, nyt rauha paalulla ja askeleet oli harallaan, hyvin toimi, eilenä sama kuvio mutta ei näin leveillä askelilla. Illalla pojat pääs sit metsään mustikoita maistelee, siitä pieni kuva.

Oivalle myös tavan naksuttelut. Oiva sai tänään myös syödä kaurapuuro+parsasatsin, kun heitti pienet plöröt pihalle. Epäilet, että eilenä Heikki lohko Oivalla pari isompaa luun palaa, jotka pikkuäijä tais imasta sisuksiinsa.....seuraillaan.....

Tänään Oiva sai taas kovassa tuulessa jäljen, joo, yhden vaan :) Lihapullaa askeleen molemmissa päissä, ei vaikutusta vetoon.

Heikki näytti Oivalle mallia, et miten kävellään parrun päällä, ihan ei Oiva viel onnistun :)

Kato Oiva näin tässä kävellään!

Yhdessä ei ainakaan onnistu :)

Oiva sai aamupalansa ja sit kävin tekemässä jäljen, tällä kertaa otin makkaraa ja mahaa matkaan. Makkara on Oivalla suht vierasta ja sen huomas...maha sai pojan jarruttelee, niitä ei missattu, makkarat napattiin, jos sattu kohdalle.

Video

Oiva painoi 17,2 aamulla, joten sen ruoka annosta kasvatetaan pikkasen.

29.7 Minttu ja Mika oli pulikoimassa mukana ja Mika sai kuvia poikien yhteistyöstä. Oiva on hyvä uimari ja hienosti menee jopa aallokossa mutta ajoittain pieni haluaa apuja...

ja Heikki  sen kumma kyllä sallii :) Eli Oiva ui Heikin selkään ja räpiköi sitten siinä :)

Näi me poijaat mennää :)

Oiva juoksee vetten päällä! No ei nyt sentään :)) Vedessä on iso kivi, jolta on kiva hyppiä :)

Päästiin sit vetää yksi jälkikin, no myönnetäään, tein niitä kaksi :)

Hiukka joutuu pikkuäijää pidättelee vaikka sai sapuskan ennen jälkeä.....

Video

Hienosti meni viikonloppu treenaillessa mukavassa seurassa :) Lauantaina ilmakin oli inhimillinen ja ehdittiin tekee vaikka mitä! Lauantaina penskat opiskeli jälkeä ja naksuttelua, sekä riehumista....Oivan tapa oli hiukkapikka raju mut muuten meni hyvin ja korvat löytyy kaikilta :)

Sunnuntaina isot sai vetää helteessä peltojäljet ja hyvin vetikin, jopa pikkulikka Vilma ajoi helteessä pitkän jäljen kulmineen ja keppeineen. Muksuille myös ammuttiin ja kukaan ei paennut paikalta :) Hampaiden heilumisen takia leikkimistä hiukka vaan kokeiltiin, ettei pienten suihin satu mutta kyllä ne silti halus hiukka retuuttaa leluja.

Isot tottisteli ja riehui eli kaikilla oli mukavaa ja ohjaajat sai hikoilla :) Multa paloi nenä pellolla tai se on ainakin punainen.....

Eli kiitos vielä kerran kaikille mukavasta viikonlopusta!

"Muutama" kuva löytyy picasasta

eli helteen vuosi ollaan treenattu vain naksulla, Oivalle vakiot eli istu, maahan, jätkä ja lätkä :) 

ja Vivasta ei tule jälkikoiraa....harvemmin lyön hanskat tiskiin mutta nyt sen teen, kissakin jäljestäisi helpommin....

Ja sitten yksi neitoperhonen, kun ovat niin tyrkyllä kameralle ja syrikät on ihan perhosia varten pihassa.

Nyt on ruutuja tehty ihan riittämiin ja Oiva sai tänään ekan jälkensä. Matkaa varmaan reilu 10 metriä ja kosteita nappuloita askeleilla. Aluksi ei kaikkia nappuja älytty noukkia mutta pikkuhiljaa Oiva hokas jutun juonen. Laskin lopussa tarkistamaan ja ihmettelemään omineen ja hyvin noukki loput eväät. 

Liikunta on koirilla rajoittunut uimiseen mutta siitähän meillä tykätään :)

Kosketusalusta otettu tänään mukaan mukuloilla, Oiva hokas heti ja oikein läjäyttää sitä tassuaan, kun taas Viva tahtoo koskettaa hampaillaan.

Oiva haukkui tänään ekan kerran "vieraalle" ja ihan käskystä. Hyvin meni maahan toisella kerralla ja kunnon sarjahaukun antoi!

Tänään lähdettiin jo aamusta liikkeelle ja suunnattiin Pitäjänmäelle, Niilon rippijuhliin. Oivakin pääsi ihmettelemään suurkaupungin menoa ja ihmispaljoutta :)

Nyt on kirkonmenot takana ja naamat näkkärillä :)

Oiva pääs sit maistelee herkkuja ja moikkaa Tiltuun. Kauheesti ei jaksan "vanha neiti" innostuu mukulasta :)

Tänään huollettiin akvaario ja orkideat, mitään ei treenattu. Heikki ja Oiva pääs kuitenkin rantsuun ja Oivapoikakin lähti uimaan, ku vanhat tekijät :)

Oivapoika :)

Pojilla oli hiukka hauskaa.

Ja ku tuli kylmä niin piti päästä syliin :) mamman kauhukakara :)

Iltasella ilma jo hiukka viileni, joten Viva sai juosta muutaman pätkän.

Ja jäähdyttely tehtiinkin sit vedessä :)

Tänää pääs poijaat metsään, kun ilma oli hiukka viileämpi.

Ja pitihän sitä uimaankin päästä ja tällä kertaa Oivakin jo ui!

Ja kotona sit lämmiteltiin :)

Vivan noudot on edistyn jo siihen pisteeseen, et tytteli tuo jo käteen ja istuu edessä!

Aika menee pihalla, lenkillä ja treenissä, joten kauheesti sitä ei ehdi tänne koneelle.

Oiva on oppinut muutaman asian, haukkuu, istuu ja kohta osaa jo maatakkin, käskystä siis :)

Viva pääs tänään pitkästä aikaa koirakoululle ja ihmeen hyvin tytteli toimi vaikka taukoa on pari kuukautta!

Picasassa kuvia jokunen....

21.6 Fonda tuli kyläilee ja tehtiin kierros citymarketilla. Hienosti sukkuloi mukelot parkkipaikalla, kärryjen vieressä ja kävivät jopa kaupan eteisessä pyörähtämässä. Siitä sitten sateessa tekemään makkararuudut ja isoille jälkiä.....tai siis Ade ajoi hienon jäljen ja Vivan kanssa pitää miettiä uusi tekniikka/taktiikka. Autossa ollessaan Vivalla oli ehkä vähän tylsää ja se söi äänitorven namiskan ja siten aiheutti kauhean metelin.......mitäköhän rangesta on jäljellä vuoden päästä! No joo, pitää laittaa myös sinne häkki.

Pari kuvaa muksuista treenien jälkeen :)

20.6 Käytiin Kotkan ruusussa pyörähtämässä. Vivaa vartenhan me sinne ilmottii mut se jäi sit varoiksi kotiin, kun oli syönyt lääkettä korvavekkiin.

Heikki oli VSP mutta cacibia ei saanut, kun oli niin intonen kehässä ja hurjassa karvassa :) Jytky oli kehässä myös hyvin intoinen ja sai sileet ykköset, samaten Ella.

Näytelmien jälkeen mentiin tekee mukeloille makkararuudut ja Vilmalle jälki. Hyvin ajoi likka ja kulmat meni myös hyvin. Viva sai ihmetellä jälkeä eli se ei muista viime syksystä mitään, ihan lopussa sillä tais välähtää, et "Hei" tässä piti mennä eteenpäin!

Picasassa kuvia päivästä

 

Oiva sai päivä sapuskansa taas ruudusta, eka ei vielä ihan auen mut kaksi seuraavaa olikin sit jo toista ja kiihkeän pikkumiehen kannoin siitä sit autoon :)

Vivalle perusliikkeitä naksulla ja taas sitä kalikkaa, vieläkään ei tahdo pitää pitkään mut osaapahan istua oravan lailla!

Akva sai perusteellisen puhdistuksen, viikko sitten hajos Eheimin pumppu tai se oli ilmeisesti lopettan suodastuksen jo aiemmin, koska samettimaista höttöä alkoi kerääntymän kasveille ja nuolimonnit kuoli, kaikki viisi :( Heti saatiin takuuna uusi pumppu mutta vahinko oli jo tapahtunut. Osa kasveista sai lähteä ja samalla isoksi kasvanut klovni pääs kauppaan, josko sen joku huolis. Jonkun kutukin tuli siivottua ja ahvenen poikasia ei näkynyt, joten tuskin pääsivät edes alkuun tällä kertaa.

Tänään ollaankin sit touhuttu reippaasti. Aamupäivällä Vivan kanssa muisteltiin ruutua ja tottista....järkyttävää! No ei voi paljoa odottaa, kun ei ole paljon opetettu.

Kotona sit Anelle tottista hieman, se toimii aina ja Vivalle kapulan pitämistä, ei oikein onnistun sekään.

Oiva ja Heikki oli yhteislenkillä tai köpöttelyä se on ja ympäristöön tutustumista, ei varsinaista lenkkeilyä :) ja sit taas Vivan vuoro. Ekana ihan vaan juostiin, et neiti saa vähän purettua ja alkoihan se tottiskin sit pikkasen paremmin sujumaan. 

Oiva on muutamana päivänä ähkin ja pusertan itsensä sohvalle, tietysti minun syömisten vuoksi. No se osaa nyt sit haukahtaa käskystä, ainakin silloin, kun minulla on jotain syötävää :)

Tänään Fondan "loma" sit loppus eli neiti lähti takas kotiin mut ennen sitä käytiin ruudussa. Ruutu oli Oivalle ihan eka mut ihan kelvollisesti poika touhotti nenänsä kanssa.


 
Fondalle tää oli jo tuttua, joten menokin oli ihan toista
 


 Fonda



 ja tietysti pari riekkukuvaa :)


 



ja sit se arki iski! Oivan leikkikaveri vaihtuu nyt isompaan, Viva on liian villi, Ane haluu olla mamma, joten vastuullinen tehtävä napsahti Heikille.

Muutaman kerran Heikki on jo joutun huomauttaa, ettei niskaan tai päähän tarvis hyppii mut muuten on pojat olleet ihan hienosti.

 

Sade loppu

Posted in Onks Toi Blogi on kesäkuu 13, 2010 by Administrator

Sade loppu, ilma kirkastu, joten mukelot pääs Anen kanssa päiväkävelylle. Intoa oli taas vaikka muille jakaa mut pääasiassa mentiin vetämättä :)

Rappusillakin käytiin ja nyt mamma uskalti mennä jo ihan ylös asti, enää ei ilmeisesti pudota rakosista :)
Juosta ei saanut vaa piti maltilla mennä.

Ane on kyl ihan paras pentujen opettaja :)

Lisää kuvia picasassa

Tänään taas sataa, joten saa keskittyä "sisähommiin"...Ahvenet on kuten ja klovni pyrkii syömään kaikki munat. Kaksi päivää ahvenet on sotin klovnia vastaan ja vielä ei ole munat hävinneet.

Vivan kanssa tein aamulla reippaan fillarilenkin, matkaa kuutisen kilsaa. Hiljaa mentiin ja pehmosella pohjalla. Kauniisti ravaa neiti :)

Punnasin mukelot, kun on kerta 10 viikkoa jo täynnä, Oivapoika jemptisti 10 kiloo ja Fonda 9,6 kiloo.

Testataas tätä nytten..

Heikki, Oiva ja Fonda kävi rantsussa. Muutama kuvakin tuli otettuu.

Hienosti hihnassa vai miten se nyt meni :)

Sinne ne painus Heikin perään, kunnes tuli ylläri ja kastu :)

Ja kyl oli pienillä kivaa :)

Levää pitää tietty maistella ja tietty juodaan...

 

Heikin perään!

  

Belgiasta ( www.fuchsia.be ) tilaamani kasvitkin saapuivat ja pääsin ne purkittaa eli tilauksessa oli

 

Fuchsiat eli verenpisarat:

Pelargoniat:

Ywan Van Cortenbach Babylon
Zets Bravo Juwel
Waanrodes Silver Star Sunrise
A.E.F.Hispania Deacon Minuet
Aandenken Simonne Gijsels First Yellow
Bali Hi Happy Face Mex
Carla Knapen Bold Sunset
Danny Kaye Artic Princess
Jadi Callisusminor  
Dark Desire  
Estrellas  
Kareeloven  
Laken  
   

Toivottavasti saan kaikki pysymään vuosia hengissä!



Pari viikkoa sitten tuo Viva sai korvaansa komia vekin, koko rusto halkes, joten neiti ei tee debyyttiä Kotkan ruusussa :(