Oiva sai päivä sapuskansa taas ruudusta, eka ei vielä ihan auen mut kaksi seuraavaa olikin sit jo toista ja kiihkeän pikkumiehen kannoin siitä sit autoon 🙂
Vivalle perusliikkeitä naksulla ja taas sitä kalikkaa, vieläkään ei tahdo pitää pitkään mut osaapahan istua oravan lailla!
Akva sai perusteellisen puhdistuksen, viikko sitten hajos Eheimin pumppu tai se oli ilmeisesti lopettan suodastuksen jo aiemmin, koska samettimaista höttöä alkoi kerääntymän kasveille ja nuolimonnit kuoli, kaikki viisi 🙁 Heti saatiin takuuna uusi pumppu mutta vahinko oli jo tapahtunut. Osa kasveista sai lähteä ja samalla isoksi kasvanut klovni pääs kauppaan, josko sen joku huolis. Jonkun kutukin tuli siivottua ja ahvenen poikasia ei näkynyt, joten tuskin pääsivät edes alkuun tällä kertaa.